Lainat, vertailut ja uutiset
On todella tärkeää kilpailuttaa asuntolaina ennen kuin allekirjoittaa velkakirjan, sillä asuntolainan ottaminen on yksi tärkeimmistä valinnoista, joita elämän aikana tehdään. Ennenkuin tekee päätöksen, joka vaikuttaa lähes koko loppuelämän ajan, kannattaa kerätä tietoa mahdollisimman monelta lainanatarjoajalta.
Asuntolainoja vertaillessa tulee valintojen eteen muun muassa sen suhteen mihin indeksiin lainan korko sidotaan. Lyhyemmän tarkistusvälin indeksit seuraavat nopeammin markkinoiden kehitystä, kun taas pidemmän aikavälin indeksit tarjoavat tasaisemman vaihtelun.
Useat asuntolainoja tarjoavat pankit myyvät myös lisäpalveluita, kuten korkokattoa, jossa määritellään lainasta perittävälle korolle tietty yläraja. Lisäturvasta joutuu tietenkin myös maksamaan lisää, joten on arvioitava oma riskinsietokykynsä.
Mikäli kilpailuttaessa päätyy kahteen lähes tasaveroiseen vaihtoehtoon, kannattaa korkojen lisäksi huomioida myös erinäiset palvelumaksut. Ison lainasumman ollessa kyseessä maksut eivät välttämättä tunnu suurilta, mutta esimerkiksi lainan aloitusmaksussa saattaa olla yli sadan euron eroja.
Kun unelma-asunto on löytynyt saattaa lainaustilanteessa olla myös kiire, ettei asuntoa myydä nenän edestä. Tällöin voi ratkaiseva kilpailutekijä olla myös lainanhakuprosessin nopeus. Muista, että voit aina kilpailuttaa lainan myöhemmin. Kiinnitä kuitenkin huomiota mahdollisiin kuluihin ennenaikaisesta lainan takaisinmaksusta.
Kilpailuttaminen kannattaa pitää mielessä myös sen jälkeen kun laina on jo otettu. Markkinatilanteet muuttuvat ja saattaa olla, että muutama vuosi sitten parhaaksi valittu vaihtoehto ei enää ole se edullisin. Mikäli havaitsee, että voisi saada edullisemman lainan toisesta pankista, on vaihtaminen suhteellisen helppoa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jotkut pankit vaativat koko asiakkuuden siirtämistä lainan siirtämisen yhteydessä. Joskus tämäkin kuitenkin maksaa vaivan, sillä pitkän aikavälin lainoissa pienikin ero lainaehdoissa voi merkitä satojen, jopa tuhansien eurojen säästöä lopullisesta rahoituskulusta.
Nykyisin verkossa on jo useita sivustoja, jotka vertailevat asuntolainoja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös sivustoissa on eroa. Vertailuissa käytettyjen vaihtoehtojen määrä on hyvä tiedostaa, sillä mikäli sivusto ei ole riippumaton, sen vertailussa saattaa olla vain yhteistyökumppaneiden lainatarjoukset.
Olet sivulla: Kilpailuta lainat ja säästä koroissa, kuluissa & palvelumaksuissa » Kilpailuttaminen – Asuntolainat
Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä
Heti lainaa oheisista linkeistä:
Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur
Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.
Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.
Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.
Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.
Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi