Lainat, vertailut ja uutiset
Vinkit euroalueelle
Lontoossa pidetyssä sijoitusyhtiö J.P. Morganin seminaarissa salkunhoitaja Jon Ingram puhui sijoitusstrategioista epävarmassa tilanteessa olevalle euroalueelle, kertoo Arvopaperi.
Hänen mukaansa paljon riippuu siitä, miten hyvin eurokriisin elvytystoimet purevat. Mikäli pankkien alasajo jatkuu, vaikuttaa tämä eniten jo olemassa oleviin staattisiin yrityksiin. Arvopaperin mukaan Ingram kehoitti seminaarissa sijoittamaan tällaisessa tilanteessa yrityksiin, joiden suurimmat tulot ovat vasta vuoden 2012 jälkeen.
Teknologiayhtiöiden suuret massamarkkina-alueet Kiina, Intia ja Afrikka ovat jatkamassa kehitystään, jolloin myös teknologiatuotteiden kysyntä kasvaa jatkuvasti.
Mikäli elvytystoimet purevat ja kriisistä selvitään nopeammalla aikataululla, Ingram kehoittaa sijoittamaan Euroopassa osinkoihin. “Kun finanssikriisin aikana eurooppalaisyritysten tulot putosivat keskimäärin 50 prosenttia, leikkasivat ne osinkojaan vain 30 prosenttia”, kertoo Arvopaperi.
Valtioiden lisäksi finanssikriisi on pakottanut myös yritykset säästökuurille, ja useimmat ovatkin onnistuneet pitämään taseensa kunnossa ja lyhentämään velkojaan.
Olet sivulla: Laina ja rahoitusalan uutiset | Lainafakta.fi » Arvopaperi: J.P.Morgan kehoittaa sijoittamaan teknologiaan ja osinkoihin
Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä
Heti lainaa oheisista linkeistä:
Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur
Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.
Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.
Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.
Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.
Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi