Lainat, vertailut ja uutiset
Kuluttajaviraston tiedotteen mukaan kaikki keväisessä valvontakampanjassa huomautusten kohteeksi joutuneet yritykset eivät ole korjanneet toimintatapojaan. Virasto voi tarvittaessa viedä asian markkinaoikeuteen.
Tietosuojavaltuutettu oli keväällä löytänyt huomautettavaa muun muassa lain vaatiman riittävän vahvan tunnistautumisen toteuttamisessa. Tietosuojalautakunnan käsiteltäväksi on viety pyyntö 16 pikaluottoyrityksen luotonhakijan tunnistautumismenetelmän muuttamiseksi.
Hyvän perintätavan mukaista perintää esiintyy tiedotteen mukaan yhä liian usein. Osa valvontakampanjassa tutkituista yrityksistä ei esimerkiksi ole suostunut neuvottelemaan maksuvaikeuksiin joutuneiden asiakkaiden kanssa ennen maksun perintään siirtämistä.
Usean pikalainayrityksen tarjoama eräpäivänsiirtopalvelu on myös kuluttajaviraston mukaan osassa yrityksistä toteutettu siten, että eräpäivää lyhyehkön ajan siirtävä velallinen joutuu taloudellisesti huonompaan asemaan kuin kuluttaja, joka ei siirrä eräpäivää vaikka takaisinmaksu viivästyy.
Kuluttajavirasto.fi 13.10.2010
Olet sivulla: Laina ja rahoitusalan uutiset | Lainafakta.fi » Pikaluottojen tietosuojassa ja perinnässä yhä huomautettavaa
Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä
Heti lainaa oheisista linkeistä:
Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur
Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.
Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.
Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.
Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.
Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi