Lainat, vertailut ja uutiset
Pisimmillään jonottaa saa noin viisi ja puoli kuukautta
Taloussanomien mukaan velkaneuvonnan jonot ovat kasvaneet vuoden alusta selvästi.Asiasta haastateltu Kuluttajaviraston erikoissuunnittelija Sanna Helesuo kertoo, että osittain kesän jonotusaikojen kasvu johtuu aina lomista. Kuitenkin myös verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, asiakasmäärät ja jonotusaika ovat yleisestikin kasvussa. Määriä kasvattavat yleisen talouden epävarmuuden lisäksi myös pikavippien yleistyminen.
Etelä-Suomen yhteensä 20 neuvontapisteestä kahdessatoista on yli kahden kuukauden jono ja esimerkiksi Riihimäellä saa velkaneuvontaan jonottaa tällä hetkellä noin viisi ja puoli kuukautta, kertoo Taloussanomat.
Työ- ja elinkeinoministeriön keskimääräiseen 60 päivän jonotusaikatavoitteeseen ei olla siis kaikkialla päästy. Helesuo kertoo Taloussanomille, että henkilökuntaa ei olla lisätty vaikka asiakasmäärät ovatkin kasvaneet.
Olet sivulla: Laina ja rahoitusalan uutiset | Lainafakta.fi » Taloussanomat: Velkaneuvonnan ruuhkat kasvavat vauhdilla
Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä
Heti lainaa oheisista linkeistä:
Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur
Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.
Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.
Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.
Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.
Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi