Kotivakuutus

Kotivakuutuksella voi varautua kotiin ja sen irtaimistoon kohdistuvien äkillisten, erilaisista  vahingoista johtuvien kustannusten varalle. Kotivakuutuksia saa erilaisilla kattavuustasoilla kiinteistön tulipalo ja vesivahingoista irtaimiston rikkoutumiseen. Omaisuuden arvoa ei yleensä tarvitse eritellä vakuutusta otettaessa, vaan enimmäiskorvausmäär arvioidaan asunnon pinta-alan mukaan.

Useimmat vakuutusyhtiöt tarjoavat kotivakuutusta kolmella eri kattavuustasolla. Suppeassa tasossa on yleensä vakuutettu vain tulipalon tai myrskyn, sekä näistä johtuvien vahinkojen aiheuttamien ylimääräisten asumiskustannusten varalta. Perusturvatasolla näiden lisäksi on yleensä vakuutettu vuoto-, sähkölaite-, varkaus- ja ilkivaltavahinkojen varalta. Laaja turvataso kattaa usein edellämainittujen lisäksi myös äkilliset ja ennalta-arvaamattomat rikkoutumiset.

Kotivakuutuksella voi varautua myös riita-, rikos- ja hakemusasioista johtuvia oikeuskuluja varten, sekä korvausvelvollisuuden varalta jos itse – tai muu saman talouden perheenjäsen tai lemmikki – aiheuttaa vahinkoa toiselle henkilölle tai hänen omaisuudelleen.

Kotivakuutukset vaihtelevat myös asuntotyypin mukaan. Osakkaana tai vuokralaisena kerros- tai rivitalossa tarvitsee huolehtia itse vain irtaimiston ja kunnossapitovastuulla olevan omaisuuden (seinä- ja lattiapintojen, sekä kiinteiden kaapistojen) vakuuttamisesta. Omakotitaloasujan tai vapaa-ajan asunnon omistajan tulee huolehtia myös itse rakennusten vakuuttamisesta.

Vakuutusmaksut perustuvat vakuutusturvatason lisäksi useimmiten asuinpaikkakuntaan, asunnon pinta-alaan ja valittuun omavastuuosuuteen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tapahtuu keskimäärin enemmän kotivakuutuksen piiriin kuuluvia vahinkoja kuin muualla Suomessa, joten näinollen Helsingissä asuvan kotivakuutusmaksut ovat verrattaen korkeammat kuin Lappeenrantalaisen. Maksuja voi myös pienentää pienentämällä riskiä, eli parantamalla kodin turvallisuutta esimerkiksi murto-, vuoto-, tai savuilmaisimilla tai turvalukolla.

Olet sivulla: Vakuutukset » Kotivakuutus

Uusimmat artikkelit


Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä


Lainaa pieneen tarpeeseen

Heti lainaa oheisista linkeistä:

Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur




Nopsalaina

Lainayritykset esittelyssä

Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.


Kilpailuta lainat →

Lainat

Resurssit

Mainoslinkit

Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.

Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.

Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.

Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi