Lainat, vertailut ja uutiset
Mikäli on veneenostoaikeissa ja huolissaan ylimääräisestä vakuutusmaksukulusta venelainan lyhennysten päälle, kannattaa vakuutus kuitenkin laskea kuukausikuluihin ja varmistua siitä, että sellainen on varaa ottaa. Miksi? Kannattaa ajatella sitä turhauttavaa tilannetta joka on edessä mikäli veneesi vaurioituu käyttökelvottomaksi ja joudut kuitenkin maksamaan lyhennyksiä venelainasta tai vielä pahempaa tilannetta, jossa vaurioitat lisäksi jonkun toisen venettä.
Venevakuutuksessa säästäminen on väärä paikka säästää. Vaikka joillekin vakuutukset voivat tuntua turhalta hankinnalta, koska ei juuri sillä hetkellä saa rahoilleen vastinetta, ovat ne kuitenkin hyvä sijoitus siinä vaiheessa kun jotain ikävää tapahtuu ja joutuu tekemään vahinkoilmoituksen.
Tässä vielä muutamia lisäsyitä miksi venevakuutus kannattaa hankkia vakuutusyhtiöltä jolta erityisesti saa nimenomaan venevakuutuksen:
Mikäli siis haluaa mielenrauhaa ja suojella sijoitustaan, on venevakuutus välttämätön hankinta ja sen avulla saattaa säästää rahaa ja vaivaa pitkällä tähtäimellä.
Olet sivulla: Vakuutukset » Venevakuutus
Mikä LainaFakta? LainaFakta.fi on ilmainen verkkopalvelu, joka kertoo puolueettomasti rahoitusalan uutiset, sekä esittelee alan yritykset, lainamuodot ja tarjoaa vinkkejä henkilökohtaiseen taloudenhoitoon. Lähetä juttuvinkki toimitukselle tästä
Heti lainaa oheisista linkeistä:
Lainaa heti 100eur Lainaa 50-250eur
Lainayritykset esittelyssä. Tutustu Lainafaktan selvityksiin ja vertailuihin Suomalaisista lainayrityksistä.
Copyright © 2012 LainaFakta.fi - Kaikki oikeudet pidätetään.
Vastuuvapaus: LainaFakta.fi ei toimi lainanmyöntäjänä. Tarkistathan kaikki ehdot ja voimassaolevat rajoitukset lainayritykseltä.
Lainafakta.fi tarjoaa ajankohtaista tietoa laina-alan yrityksistä, erilaisista lainoista, luotoista ja vipeistä. Lainafakta.fi pyrkii esittelemään laina-asiat mahdollisimman tarkasti kuluttajan näkökulmasta. Lainafakta.fi ei vastaa tällä sivustolla esitettävien tietojen oikeellisuudesta. Käyttäjän vastuulla on tarkistaa tietojen oikeellisuus.
Ota yhteyttä Lainafakta.fi toimitukseen yhteydenottolomakkeella, tai sähköpostitse: info[ät]lainafakta[piste]fi